keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Juhlintaa

Kirjoittelin aikasemmin syntymäpäivieni vietosta Suomessa, mutta varsinaisena vanhenemispäivänä olin kuitenkin Tallinnassa. Itse en ottanut kameraa taaskaan illan menoihin mukaan, mutta onneksi ihana ystäväni Annina taltioi joitakin hetkiä. Vaikka synttäreistä onkin kulunut jo pari viikkoa, niin mukava silti vielä muistella hauskaa iltaa.


Ilta lähti käyntiin Clazz-ravintolassa, jossa tilasin tiikerirapu-pastan. Odotin annokselta vähän enemmän, sillä ravintola on Tallinnan mittapuulla aika hintava. Kyllä se ihan kelpo pasta oli, mutta raaka-aineiden ja hinnan perusteella olisin odottanut sävähdyttävämpää makuelämystä. Pihviannokset saivat kuitenkin syöjiltään kehuja. Jälkiruoka oli ainakin vaikuttavan näköinen, mutta aika perussettiä: vohveli, vanilijajäätelöä ja suklaakastiketta. Ei kovin helposti voi mennä pieleen. 



Aterian päätteksi ystäväni yllättivät minut täysin kaivamalla esiin kirjekuoren, joka sisälsi lahjakortin aivan ihastuttavaan Fankadelik vintage-puotiin. Kävin siellä tällä viikolla jo vähän kurkkailemassa tarjontaa. Niin paljon kaikkea kaunista, että hulluksihan sitä tulee, kun yrittää keksiä mihin lahjakortin käyttäisi. Täytyy mennä joskus paremmalla ajalla ja ottaa tännekkin muutamia kuvia.


Clazzin jälkeen korot veivät Tallinnan yöelämään. Yläpuolen kuva on lempi baaristani Red Emperorista, jonka sisustuksesta tuntuu aina löytyvän jotain uusia yksityiskohtia ihmeteltäväksi. Kaiken kaikkiaan aivan huippu ilta, jota on sekä hauska, että vähän harmikin muistella, kun viime päivinä elämä on koostunut enimmäkseen opiskelusta. Onneksi viikonlopuksi on jo luvassa paljon ohjelmaa. Kunhan saisin vielä sen politiikan esseen rutistettua kasaan ennen perjantai iltaa.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Tik tik tik

Viime päivät ovat olleet aika kiireisiä päntätessäni taas hieman viime tingassa kokeisiin. Seuraavat kokeet ovat onneksi vasta toukokuussa, mutta yksi essee pitäisi vielä puskea ulos. 

Kiireestä saankin luontevan (tai sitten ei) aasinsillan kelloihin. Tykkään käyttää rannekelloa korujen sijaan ja minulla onkin ollut lähes päivittäisessä käytössä viime kesänä Lontoon Urban Outfittersistä ostettu ruskea nahkakello. Pidän siitä niin paljon, että en ole vieläkään kyllästynyt tuijottelemaan kellotaulun karttakuviota. 


Kello on ranteessani kuitenkin enemmän ulkonäon kuin funktionsa takia. Siksi se on päivinä, joina en ole halunnut käyttää ruskeaa tai kultaisia koruja, jäänyt korupuuhun roikkumaan. Ajattelin pitkään ostavani esimerkiksi Daniel Wellingtonin mustan rannekellon, mutta sitten teinkin löydön vanhempieni luota. 



Kapteeni Haddock kertoi aikaa joskus veljeni ranteessa, mutta lojui nyt käyttämättömänä. Onhan tuo vähän hassu, mutta minua se viehättää juuri lapsekkuudellaan. Isäni on kova Tintti-fani, joten lapsena tuli luettua paljon Tintti-sarjakuvia ja katsottua piirettyjä. Kapteeni Haddock sattuu jopa olemaan Miloun jälkeen suosikki hahmoni. Opinpahan kelloa pitäessäni myös ranskaa, sillä kellotaluun on kirjoitettu Haddockin kuuluisia kirouksia, esimerkiksi Bachibouzouk. Hyvin hyödyllistä kieltä siis...

Syykin kellon hylkäämiseen selvisi patterien vaihdon jälkeen: Sekuntti- ja minuuttiviisari osuvat toisiinsa, jolloin kaikki viisarit pysähtyvät kokonaan. Toivottavasti kelloseppä osaisi tehdä asialle jotain. Vaikka en rannekellon perimmäisestä tarkoituksesta ajannäyttäjänä niin välitäkkään, tuntuu pysähtyneen kellon käyttämine vähän hölmöltä.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Tallinnan kaduilta

Tallinnan katuja tallaillessa ei voi olla kiinnittämättä huomiotaan vanhan ja ränsistyneen ja uuden ja kiiltävän outoon tasapainoon. Samalla kuin monet rakennukset on päästetty ränsistymään, on viereen saatettu rakentaa moderni ja uutuuttaan kiiltelevä pilvenpiirtäjä. Ei kaikkia vanhojakaan ole onneksi jätetty aivan huoletta romuttumaan, sillä esimerkiksi vanhoja puutaloja kunnostetaan kovalla halulla. Silti kuitenkin rahan ja joskus ehkä myös kiinnostuksen puute näkyy Tallinnan kaduilla.

Minua tämä rappioromantiikka viehättää ja uudet rakennukset tuovat siihen oudon ja mieleenkiitoisen kontrastin. Kamera kaulassa kulkevalle tämä tilanne luo aivan upeita kuvausympäristöjä, joita voisin kyllä hyödyntää vähän ahkerammin. Viime viikolla innostuin nappaamaan muutaman kuvan.





Kaksi ensimmäistä kuvaa ovat nousevalta Kalamajan alueelta, jossa käväisin viemässä kenkiä suutarille. Kyseistä suutaria en ehkä voi suositella, mutta alueella kiertelyä kylläkin. Kalamajaan on viime vuosina muuttanut paljon nuoria asukkaita ja kulttuuriväkeä.  Alueelta löytyy kauniita vanhoja puutaloja, uusia moderneja rakennuksia ja vanhoja ränsistyneitä tehdashalleja. Osa vanhoista tehdashalleista on kunnostettu liiketiloiksi ja alueelta löytyykin muun muassa sellaiset hyvät ravintolat kuin F-Hoone ja Kukeke. Todella mielenkiitoinen ja kehittyvä alue siis kyseessä. 

Kaksi viimeistä kuvaa on satamasta, vain kiven heiton päässä vasta rakennetusta yliopistostamme. Löysin paikan kun yritin etsiä oikotietä ruokakauppaan. En tiedä onko rakennus missään käytössä. Pihalla on paljon autoja, mutta muuten paikka on autio lukuunottamatta kissoja, jotka taitavat asua ränsistyneessä autotallissa. 

Vaikka vanha kaupunki on satumaisuudessaan niin ihastuttava, suosittelen myös tutustumaan tähän toisenlaiseen Tallinnaan. 

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Syntymäpäivä herkuttelua

Viime torstaina vanhenin taas vuodella ja juhlin sitä lauantaina perheeni kanssa Helsingin Punavuoressa sijaitsevassa ravintola Demossa. Kyseessä on Michelin tähden ravintola, joten odotukseni olivat korkealla. Ja kyllähän ne taisivat täyttyäkkin.

Sisustukseltaan ravintola oli massiivisia lamppuja  lukuunottamatta yksinkertainen, antaen tilaa ruoan kauniille visuaaliselle ilmeelle ja mahtavalle makumaailmalle. Demossa ei ole erityistä listaa, vaan valittavana on joko neljän, viiden, kuuden tai seitsemän ruokalajin ateria, joiden annokset vaihtuvat ilmeisesti päivittäin saatavilla olevien raaka-aineiden mukaan. Myös joka ruokalajin yhteydessä sommelieri esitteli ja tarjosi kyseiseen ruokalajiin sopivan viinin. Minulle konsepti kelpasi loistavasti. Eipähän tarvinnut miettiä, mitä tekisi mieli ja tuli maistettua ruokia joihin ei ehkä itse olisi päätynyt. 



Ensimmäinen varsinainen ruokalaji keittiön tervehdysten jälkeen oli tryffeli keitto, jonka pohjalta löytyi palanen hyvin haudutettua possua. En ole mikään sianlihan ylin ystävä, enkä koskaan tulisi tilanneeksi sitä itse ravintolassa. Tämä kyseinen annos oli kuitenkin ehdoton suosikkini ja sikakin ihanan maukasta ja mureaa. Tästä lähin uskon siis, että sianlihakin voi olla herkkua, ainakin Michelin tähden ravintolassa. Alkukeiton jälkeen pöytään kiikutettiin vielä alkuruoka, joka mursi toisenkin ruokaennakkoluuloni. Saimme eteemme palan veripalttua, joka verikammoiselle on tuntunut aina vähän vastenmieliseltä rualta. No tämäkin annos helli makunystyröitä niin, ettei tullut edes miettineeksi, mistä se on tehty. Juuri tämän takia yllätysmenu on loistava murtaessaan ennakkoluuloja ja esitellessään uusia herkkuja.  


Pääruoaksi saimme karitsaa herkullisten kastikkeiden ja puikulaperunapyreen kanssa tarjoiltuna. Tarkemmin en annoksen sisältöä muista, vaikka se meille huolella selitettiinkin. Olisi ehkä pitänyt kirjata muistiin annokset ja viinit, joka lajin kohdalla. Tämäkin annos oli tietenkin herkullinen ja vaikka pieneltä näyttääkin, niin kyllä tässä vaiheessa alkoi vatsa tuntua jo aika pinkeältä. 



Pitää myös mainita, että erityisruokavaliot otetaan Demossa huomioon, kunhan niistä muistaa mainita. Siskoni on kasvisyöjä, joten hänellä oli hieman poikkeava menu, joka kyllä näytti hyvältä ja kuulema olikin herkullista. Yläpuolen hieman hämärissä kuvissa siis kasvisruokailijan alku- ja pääruoka.




Pääsimme vihdoin jälkiruokaakin, eikä yhtään liian aikasin, sillä olimme jo lähes poksahtamis pisteessä. Jos muistan oikein tarjolla oli ainakin vadelmasorbettia ja pistaasikastiketta. Herkullista jälleen kerran. Tilasimme vielä siskoni kanssa kahvit ja yllätykseksemme niiden seuraksi tarjottiin vielä suussasulavia suklaamakeisia.

Omalla vähäisellä fine dining kokemuksella voin sanoa, että ruoka oli todella herkullista ja työntekijöiden palveluhenkisyys ja asiantuntevuus loivat todella mielyttävän ilmapiirin. Vietimme mukavan iltapäivän ja olen todella iloinen, että äitini tämän makumatkan järjesti. Toivottavasti pääsen tulevaisuudessakin herkuttelemaan näin hyviin ravintoloihin.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Couscous kokeilu

Tykkään selailla keittokirjoja ja uusia reseptejä, mutta ikävän harvoin tulee tehtyä mitään uutta ja erilaista. Avokadopastastaan kuuluisa Safkaa -kirja innosti minut kuitenkin kokeilemaan couscousin valmistusta. En ole aiemmin tehnyt itse couscousia ja yllätyksekseni se olikin todella helppo ruoka. 



Tarvitset:
  • 1 keltainen paprika
  • 1 punainen parika
  • 1 punasipuli
  • 1 sitruuna (alkuperäisessä ohjeessa toinen tarjoiluun)
  • 2 valkosipulinkynttä
  • ½ chiliä
  • 4 dl couscousia
  • suolaa
  • oliiviöljyä
  • lehtipersiljaa
  • minttua
  • (minun versiooni pakastekatkarapuja)


Ensin pilkotaan paprikat ja punasipuli kulhoon ja puristetaan päälle sitruunan mehu. Itseltäni jäi tosin punasipuli huonomuistisuuden vuoksi uupumaan. Paprikoiden maustuessa hienonnetaan valkosipulit ja chili ja paistetaan ne öljyn kanssa kattilassa.


Lisätään 4 ½ vettä ja suolaa ja annetaan kiehua pari minuuttia. Sitten kattila pois liedeltä ja couscousit kattilaan kannen alle turpoamaan 5-10 minuutiksi. Sen jälkeen sekoitetaan joukkoon paprikat ja punasipuli sekä 1 dl oliiviöljyä. Lopuksi vielä minttua ja lehtipersiljaa päälle.


Ohjeessa neuvotaan tarjoilemaan couscous lisukkeena grillatun lampaanlihan kanssa, mutta itse sekoitin joukkoon sulatettuja pakastekatkarapuja. Kelpasi ainakin minulle paremmin kuin hyvin. Jämä couscousia söin seuraavana päivänä kanan kanssa ja hyvinhän nekin yhteen sopivat. Kasvisversioon voisi laittaa esimerkiksi kikherneitä tai paistettua kesäkurpitsaa.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Hetkiä

Tavoitteeni valokuvata enemmän ei ole käynnistynyt kovin hyvin. Jotain kuvia on kuitenkin kertynyt viime viikkojen varrella pienistä hetkistä elämästäni. Osa on omia ja osa kavereiden otoksia.
Kävimme eräs ilta vakkari baarissamme Red Emperorissa lasillisilla ja kokeilemassa biljardin pelaamista. En ollut tätä ennen biljardia pelannut kuin kerran aikasemmin ja silloin taisin olla noin kymmenen vuotias. Yllättäen minun joukkueeni hävisi pelin... Pitää siis käydä vielä lisää harjoittelemassa!

Ihana hapsulamppu on  baarista Chicago 1933. Paikka on juuri sellainen vintage harakan taivas kuin oletinkin. Sisustus henki 20-30 -lukujen jazz kapakka -tyyliä ja meitä viihdytti rockabillyä soittava duo. Olen kyllä valmis maksamaan hieman tavallista kalliimmista drinkeistä, jotta pääsen tuonne leikkimään Roxie Hartia tai Velma Kellyä.

Vaikka lämpömittari väittäisi meidän elävän edelleen talvea, kukat jo kukkivat - ainakin hameessani. Olen siinä mielessä vähän outo, että voin käyttää kukkakuosia mihin vuodenaikaan tahansa. Tässä kyseisessä hameessa on mielestäni  talveen ihan hyvin sopivat värit. 

Toinen kiva vanhoihin aikoihin mieltyneille sopiva kuppila Tallinnassa on XX Sajand. Drinkit on kaikki lajiteltu aikakauden mukaan ja sistuselementteinä on muun muassa vanha kirjoituskone ja vanhoja valokuvia. Kävimme täällä erään kaverimme keikalla. Hyvää seuraa, hyvää musiikkia, mukava sohva ja punkkua - ei ihme, että minulla on noin tyytyväinen ilme. 


Kaali on ollut minulle aina epämiellyttävä raaka-aine. Pelkkä sana tuo mieleeni sen äklöttävän lemun, joka leijui koulunruokalassa aina kaalikääryle päivinä. Annoin rehulle kuitenkin uuden mahdollisuuden, kun löysin niin hyvän ja helpon kuuloisen katkaraputaco reseptin Pinterestistä. Resepti on alunperin täältä. Itselläni opiskelija versio, jossa halvan kaalin ja kalliiden katkarapujen suhde on hieman vinksallaan. Taco oli kuitenkin ihana kevyt ja raikas ja yllättäen söinkin kaalia aivan mielelläni. Vielä tosin puolet kaalinpäästä jääkaapissa käyttämättä. Mitäköhän siitä tekisi? Ei ainakaan kaalikääryleitä!

Kyllä se kevät näyttää kovasti yrittävän tulla. Aurinko pilkistää esiin lähes joka päivä ja asfalttia on näkyvissä monessa paikassa. Vaikka eilen kyllä tuiskutti taas lunta, niin pysyn positiivisena ajatukselle, että kokoajan mennään lähemmäs kesää. Voisi sitä kohta uskaltautua jo ulos lenkille ilman liukastumis vaaraa.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Vielä vähän ennen kevättä

Törmäsin lauantaina baarissa austraalialaiseen tyyppiin, jonka kanssa päädyimme juttelemaan Suomen ja Eestin säästä, eroaahan se niin hurjasti aussien hikoilu helteistä. Valitin paljon lauantain lumipyrystä, sillä olin jo ehtinyt innostua kevättä lupailevasta auringon paisteesta. Tähän juuri Suomessa kyläillyt aussi totesi: "Finnish people complain a lot." Tottahan tuo taitaa olla. Varsinkin sää tuntuu olevan ikuinen valituksen kohde, milloin on liian kylmä, milloin liian kuuma. 

Yritän suhtautua elämään positiivisesti, sillä uskon, että elämästä nauttiminen on paljon asenteesta kiinni. Elämässä on sekä mukavia, että ikäviä asioita. Se on sitten ihmisen oma valinta kumpiin päättää keskittyä. Olen omaan elämääni tällä hetkellä todella tyytyväinen, mutta positiivisutta voi aina lisätä. Siksi päädyin kaivelemaan kuviani lumoavasta talvisesta Tallinnasta. Ja kappas, talvi ei tunnukkaan enää niin kamalalta.






Kuvat on otettu ennen joulua, jolloin jouluvalot olivat kirkkaimmillaan ja vanhassa kaupungissa joulutori poroineen. Vaikka joulukoristeet ovat jo poissa, on ulkona pyryttävässä lumessa ja pimeissä illoissa vielä jotain kaunista. Tajusin myös, että olen käyttänyt tekokarvalakkejani aivan liian vähän. Luistelukin on jäänyt kokonaan väliin tänä vuonna. Ehkäpä minulla on vielä aikaa korjata nämä asiat. 

 Ja kyllähän se kevätkin sieltä aina joka vuosi saapuu. Ei kahvi tuijottamalla tipu, eikä lumi valittamalla sula.