perjantai 30. elokuuta 2013

Myyttii Tallinnan palvelukulttuurista murrettu

Yksi sitkeästi kulkeva legenda on, että Virossa saa aina huonoa palvelua. Myönnän itsekin hairahtuneeni tätä asiaa muutaman kerran valittamaan. On toki totta, että kaupan kassaneidit näyttävät välillä sitruunoita kilon mutustaneilta, mutta useissa ravintoloissa olen saanut todella hyvää palvelua. Pistin tämän erityisesti merkille toissa viikonloppuna, kun teimme asiasta ahkeraa empiiristä tutkimusta. 

Ehkä muutos on sitten tapahtunut vastikään, koska hyvää palvelua tuntuu osuvan kohdalle eniten nuorien työntekijöiden ja uudempien ravintoloiden ja kahviloiden osalta. Esimerkiksi Rotermannilla sijaitsevassa jonkin aika sitten avatussa Hetkissä, missä kävimme isäni kanssa lasillisilla muuttourakan jälkeen, palvelu oli todella ystävällistä. Vaikka istuimme ravintolan yläkerrassa, meiltä muistettiin tulla kysymään tarpeeksi usein haluaisimmekko jotain lisää. Haluan ehdottomasti käydä ravintolassa myös syömässä. 


Vaikka paljon kehuja saanen Nehin ruoka ei tehnyt minuun lähtemätöntä vaikutusta, voisin mukavien tarjoilijoiden vuoksi palata ravintolaan uudestaan. Ruokakin oli siis todellakin maukasta, mutta mielestäni hieman ylihintaista. Tarjoilijat olivat todella ystävällisiä ja oma-aloitteisen auttavaisia. Hyvän fiiliksen ravintolasta antoivat myös pöytään tuotu kokin tervehdys ja tuoreet leivät. Tässä sen taas näkee, miten paljon pienet ystävälliset eleet ja hyvä palvelu vaikuttavat ravintolakokemukseen. 





Yhdessä lempiravintoloihini kuuluvassa Nopissa niin ruoka ja palvelu pelaa loistavasti. Tässäkin paikassa tarjoilijat ovat yleensä aika nuoria, ystävällisiä ja palvelualttiita. Eikä hyvä ruoka ja ihanat tuorepuristetut mehut varsinaisesti rajoita visiittejäni, kuten näkyy



Kävin myös ensimmäistä kertaa Kohvik Spiritissä, jossa palvelu oli jälleen nopeaa ja ystävällistä. Täälläkin annokseen kuului todella herkullista leipää. Myös nauttimani punajuurikeitto oli ihan nappivalinta.

Tämän kirjoitukseni tarkoitus on siis näiden useiden konkreettisten esimerkkien avulla osoittaa, että Tallinnan ravintoloissa saa sekä mahtavaa ruokaa, että palvelua. Heitetään siis turhat ennakkoluulot romukoppaan ja annetaan tippiä näille erityisen mukaville ja taitaville asiakaspalvelijoille.

maanantai 26. elokuuta 2013

Espoon paras aika vuodesta







































... on tietenkin elokuussa Espoocinén aikaan. Itselläni meni tapahtuma tänä vuonna melkein ohi, kun pyörin ensin Tallinnassa ja sen jälkeen parantelin flunssaa kotona kera teekupin ja Netflixin. Onneksi ystäväni kuitenkin kutsui minut katsomaan kahta elokuvaa hänen kanssaan. Luottamukseni hänen elokuvamakuunsa oli kova ja lähdinkin mukaan sen kummemmin elokuviin etukäteen perehtymättä. Espoociné on ollut ja mennyt, mutta kerronpa kuitenkin näistä elokuvista, jos jollakulla on mahdollisuus päästä katsomaan niitä jossain muussa tilanteessa

Ensimmäiseksi vuorossa oli suomalaisen ohjaajan Susanna Helkeen dokumentti American Vagabond, joka kertoo homoutensta takia kodittomiksi päätyvistä nuorista. Mielipiteeni elokuvasta vaihtui tiuhaan elokuvan ajan. Välillä tykkäsin siitä todella paljon ja välillä taas tarinan  ja kohtausten aitous epäilytti. Voiceover-kohtauksia oli omaan makuuni viljelty ehkä vähän liikaa. Elokuvan päätyttyä itse ohjaajan noustessa ja lavalle ja kertoessaan elokuvan teosta ja synnystä, mielipiteeni dokumentista siirtyi ehdottomasti positiivisen puolelle. Aihe on todella mielenkiintoinen ja päähenkilöt sympaattisia ja aitoja. 



Seuraavaksi kiiruhdimme katsomaan elokuvaa nimeltä Fatal Assistance. Dokumentti kertoo humanitaarisen avun ja jälleenrakentamisen epäonnistumisesta Haitissa. Elokuva pyrkii käsittelemään, mikä työssä meni vikaan ja miksi näin kävi. Kansainvälisten suhteiden opiskelijalle tämä elokuva oli erityisen mielenkiintoinen, mutta ukson, että muutkin joita aihe edes vähän kiinnostaa, saisivat elokuvasta paljon irti. Elokuva oli hyvin kriittinen, mikä oli mielestäni virkistävää, vaikka ehdottomasti humanitaarista avustustyötä tuenkin. Ainoan miinuksen antaisin hieman ontuen suoritetuista kirjeiden luku -kohtauksista, joka vaikuttivat käsikirjoitetuilta. 


Odotan jo innolla seuraavia elokuvafestivaaleja!

torstai 22. elokuuta 2013

Kyyhkysiä ja pääskysiä

Tartuin Sofi Oksasen kirjaan ensimmäisen kerran lukiossa. Shokeeraava nimi Stalinin lehmät pisti esiin kursilla suositeltujen kirjojen listalta. Vaikka kirja teki minuun suuren vaikutuksen, en todellakaan osannut odottaa millainen haloo Oksasesta myöhemmin nousisi. Puhdistus teki Oksasesta maankuulun ja nosti hänet myös omien lempikirjailijoideni joukkoon 

Tämän takia en malttanut odottaa, että pääsisin käsiksi uuteen kirjaan Kun kyyhkyset katosivat. Minun olikin tarkoitus lukea se heti äitini jälkeen. Hänellä projekti kuitenkin pitkittyi ja kirja on kuulema edellisiä vaikealukuisempi. Tämä laski hieman myös omaa intoani tarttua opukseen, mutta viimein tässä kesän loppupuolella päätin kirjan lukea ennen lopullista muuttoani takaisin Tallinnaan. 

Kirjan rakenne on lukijalle tosiaankin aika haastava, koska siinä liikutaan eri aikatasoilla ja henkilöhahmot ja heidän nimityksensä vaihtuvat niiden mukana. Johtuen ehkä pahemmista odotuksistani ja kesälomasta pääsin kuitenkin pian kirjan juoneen kiinni. Myös tämänhetkinen erityinen suhteeni kirjan tapahtumapaikkaan Viroon ja Tallinnaan sekä herännyt kiinnostukseni Viron historiaan edesauttoivat kirjan maailmaan uppoamista. 

Mutta kuten edellisissä Viron historiaa käsittelevissä romaaneissaan, myös tässä pääpaino on kuitenkin ihmisissä ja heidän traagisissa kohtaloissaan. Oksasella on taito rakentaa monimutkaisia verkostoja ihmisten tarinoiden välille. Onneton aviopari, joista mies vaihtaa henkilöllisyyttä aina miehityksen vaihtuessa, vaimon etsiessä vain rakkautta. Mies, jonka suurin haave on vapaa kotimaa. Opiskelija tyttö, joka tietämättömyyttään sotkeutuu vastarinta liikehdintään. 

Kun kyyhkyset katosivat on ennenkaikkea tarina pienten ihmisten valinnoista ja elämästä keskellä historian myllerystä useaan kertaan miehitetyssä kotimaassaan. Jokainen henkilö valitsee erilaisen tavan sopeutua muuttuviin oloihin ja vaikuttavat samalla myös toistensa kohtaloihin. 

Suosittelen ehdottomasti kaikkia kolmea kirjaa ihan kaikille, mutta erityisesti niille, joilla on läheinen suhde eteläiseen naapuriimme.

tiistai 20. elokuuta 2013

Tallinnan parasta italialaista

Viikonloppu Tallinnassa sai aika mielenkiintoisia piirteitä. Asuin ystäväni Anninan luona ja sanotaanpa niin, että olemme aika mahdottomia yhdessä. Vaikka meistä molemmat viihtyvät keittiössä paremmin kuin hyvin, suurin kokkailumme oli pikapuuron valmistus. Ilmeisesti viihdymme ravintoloissa vielä paremmin. (Tähän kyllä toivottavasti tulee muutos, kun pääsen omaan keittiöön kokkailemaan. :D )

Yksi ravintoloista, jossa kävimme teki minuun erityisen suuren vaikutuksen. Lähellä satamaa Jõe kadulla on italialainen ravintola Gianni, jonne päätimme pistäytyä. Ravintola on tunnelmaltaan vähän fiinimpi, kuin missä yleensä käyn, mutta onneksi olimme menossa kaverimme läksiäisiin parhaat yllämme. 







































Ensinäkin ravintola saa minulta aina lisäpisteitä, kun pöytään tuodaan leipää ja muita alkupaloja. Vaikka paikka oli tunnelmataan tosiaankin aika fiini, niin hinnat eivät suomalaisen päätä huimaa. Tallinnassa ravintola on selvästi keskivertoa kalliimpi. Suomessa kuitenkin Vapianossa söisi samaan hintaan.  

Itse olin silti säästölinjalla ja tilasin vain tomaattikeiton, joka kustansi kuusi euroa. Ystäväni puolestaan tilasi merenelävä pastan, joka sekin lähti alle viidellätoista (edit. ilmeisesti hintaa olikin 16 euroa). Vaikka keittoni oli todella herkullista, niin kyllä aikamoinen annoskateus iski merenherkkujen ilmestyessä pöytään. Tuttuun törkeään tapaani kähvelsin toisen lautaselta maistiaispaloja ja päätin, että ravintola on kyllä toisen visiitin arvoinen. Maut olivat uskomattoman hyvin kohdillaan ja jokainen raaka-aine pääsi oikeuksiinsa loistavasti. Puhumattakaan mahtavasta pastasta, joka oli ilmeisesti ravintolassa valmistettua. 

Ja vaikka tomaattikeitto jäikin pasta-annoksen varjoon, olisi se muissa olosuhteissa saanut enemmän ylistystä maukkaudestaan. Raukka vaan paini vähän eri sarjassa. 

Giannin lista oli muutenkin aika vaikuttava ja täynnä monenlaista italialaista herkkua aina prosciutto antipastista pizzaan ja tiramisuun. Perinteisen kuuloisia italialaisia herkkuja, jotka kuitenkin näyttävät todellisen herkullisuutensa, vasta hyvin valmistettuina. 

tiistai 13. elokuuta 2013

Vuodenaikojen välissä

Ulkona keli uhkaa muuttua vedenpaisumukseksi ja muutenkin ilmassa on ollut syksyntuntua jo jonkin aikaa. Sanokaa sitten pahanilmanlinnuksi, mutta itseäni lähestyvä syksy ei hirveäsri potuta. Minusta on lähes aina ollut mukava palata loman jälkeen koulun penkille ja yliopisto opintojen ääreen palaan vielä suuremmalla innolla. Uskon, että edessä on vielä edellisvuotta hauskempi vuosi Tallinnassa. 

Opiskelujen lisäksi, pidän itse syksystä. Alkusyksy on niin tavattoman kaunista aikaa ja ilma virkistävää pitkään jatkuneiden hellekelien jälkeen. Viileiden kelien myötä innostun usein pukeutumisesta ja laittautumisesta uudella tavalla. Vaikka nautinkin kesäisestä elämästä rennoissa vaatteissa, kasvot lähes meikittöminä ja hiukset sotkuisilla kiharoilla, on mukavaa alkaa taas panostaa enemmän ihmiseltä näyttämiseen. Tosin sotkuiset kiharat eivät tule katoamaan minnekkään. 

Mutta kyllä silti tulee ikävä kesän lämpöä, valoisia öitä ja huolettomia kesäpäiviä. Onneksi viime viikonloppuna nautin kesästä vielä täysillä. Perjantaina juhlin kesätöiden loppumista nauttimalla ystävieni seurassa kesäjuomien ykköstä eli sangriaa. Lauantaina päätin lähteä perheeni mukaan mökille. Siellä sain vielä nauttia perinteisistä kesäjutuista eli saunomisesta, uimisesta, grillailusta, muurinpohjaletuista ja vähän soutamisestakin. 


Mökille veneellä pistäytyneet ystävämme ottivat minut paluumatkalleen mukaan ja kotimatka sujuikin myötätuulessa auringosta nauttien. Hauskasti viikonloppuun mahtui siis tämäkin kesätouhu ihan sattumalta. 


Kesä on kyllä ihanaa aikaa. Onneksi olen nyt ehtinyt kerryttää kivoja kesämuistoja lämmittämään koko pitkäksi talveksi. Ja vielä on aikaa kerätä kasa sekä niitä kesä-, että syysmuistoja, joten eikun vaan hommiin.

Ja se kuka jaksaa laskea kuinka monta kertaa tässä tekstissä käytetään sanaa kesä saa hatunnoston ja kehotuksen hankkia jotain parempaa tekemistä. 

torstai 8. elokuuta 2013

Runosuoneni sykkii Helsingillekin

Jaksan blogissani ja puheissani aina hehkuttaa Tallinnaa enemmän kuin kukaan jaksaa kuunnella. Tallinnasta on muodostunut minulle rakas kaupunki. Kiintymykseni siihen johtuu sen mahtavasta tunnelmasta, ihanasta kaveri porukastani sekä ravintola, baari ja kulttuuri tarjonnasta. Yksi tärkeä syy kaupungin fanitukseen tulee kuitenkin yksinkertaisesti siitä, että siellä aloin kunnolla elää itsenäistä elämääni omassa kodissa.

Aikoinaan kuitenkin haaveilin kovastikin muutosta Helsinkiin. Eihän Espookan kaukana ole, mutta silti unelmoin omasta asunnosta keskustan läheisyydessä. Muistin taas tämän unelman, kun eräs kesäinen perjantai-ilta lähdimme perheeni kanssa kävelylle Kaivopuiston rantaan. Ranta oli täynnä kesästä nauttivia ihmiä lenkillä, kävelyllä, lasillisilla ja piknikillä. Rannasta avautuivat upeat näkymät merelle ja lähisaarille. Ilmassa oli kesäillan taikaa ja muistin taas miten kaunis kaupunki Helsinki on. Eikä vain Kaivopuistosta, vaan muuallakin kaupungista löytyy uskomaton määrä kauniita ja mielenkiintoisia paikkoja. Tässä muutama kännykkä otos siitä todisteena. 



























Kohta on muutto taas Tallinnaan edessä, mutta on tässä vielä lähes kuukausi aikaa nauttia Helsingistäkin. Ehkä joku päivä teini-iän haaveeni toteutuu ja muutan Helsinkiin, mutta en aio etukäteen päättää mihin elämä vie. Jos jotain Tallinna on minulle opettanut niin sen, että vaikka elämä ei menisikään aivan suunnitelmien mukaan, voivat yllätykset johtaa aivan uusille ja mielenkiintoisille poluille. 

maanantai 5. elokuuta 2013

Tymoshenko tukka ranskalaisella twistillä

Jokaiselle naiselle on varmaan tuttua se, miten koti-iltana huolimattomasti laitettu kampaus onnistuu aina uskomattoman hyvin. Kun samaa sitten yrittää aamulla, niin tuloksena harakat alkavat pesiä päähäsi. Otin silti riskin ja kokeilin onnistuuko ranskalaisista leteistä tehty Tymoshenko -kampaus ennen töihin lähtöä.

Lopputulos olikin yllättävän onnistunut, vaikka letitinkin toisen puolen letin vahingossa väärinpäin. Mutta muuten tämä tavallista näyttävämpi kampaus olikin itse asiassa aika helppo. 

Ensin jaetaan hiukset takaa kahteen osaan. Sen jälkeen vain letitetään ranskalaiset letit molemmin puolin alhaalta ylöspäin. Sitten vain päät toistensa alle piiloon ja pinneillä kiinni. Päälle vielä vähän lakkaa varmistamaan kestävyyden.

Yläpuolen kuva on otettu aamulla melkein heti letityksen jälkeen, jolloin kampaus oli vielä siistissä kunnossa. Alemmat kuvat on taas otettu illalla, jolloin tuuli oli tuivertanut hiuksissa koko päivän. Yllättävän hyvin kampaus kesti haastavissakin olosuhteissa. 





Kampaus sai myös paljon kehuja osakseen, joten enköhän taituroi sen päähäni joskus uudelleen. Voisi sitä muutenki ehkä vähän useammin jaksaa laittautua enemmän. Kesän aikana meikkauskin on ollut ihan minimissään. En edes muista milloin olen viimeksi käyttänyt bb-voiteen ja ripsivärin lisäksi muita meikkejä. Yleensä kuitenkin löydänkin meikkaus ja laittautumis innon aina ilmojen viiletessä, joten annan itseni vielä hetken leikkiä kesähippiä. 

lauantai 3. elokuuta 2013

Kesälukemista


Lukuintoni näyttää ikävästi kadonneen Netflixin myötä. Syynä voi olla myös se, että olen viime aikoina lukenut enimmäkseen englannin kielisiä klassikoita. Vaikka ne ovat paikkansa kirjallisuuden kaanonissa ansainneet, on niiden läpi kahlaaminen huomattavasti vaativampaa kuin telkkari sarjojen aivoton tuijottaminen. 

Itsehoitona lukulaiskuuteni määräsin itselleni kevyempää luettavaa. Tarrauduin siis Potter-kirjailija J.K Rowlingin romaaniin Paikka vapaana. Toiveenani oli lukea hauskaa, kevyttä ja kerrankin suomeksi käännettyä kirjaa. Käsitykseni tästä kirjasta oli kuitenkin hieman väärä.

Juonesta kerron ihan vain lyhyesti ilman suurempia paljastuksia. Englantilaisen pikkukaupungin valtuuston jäsen kuolee yllättäen, ja tästä seuraavia tapahtumia seurataan eri kyläläisten näkökulmasta. Idyllinen pikkukylä kätkee sisäänsä, jos jonkinmoisia riitoja, suhdesotkuja ja salaisuuksia. 

Yli menneen Potter hössötyksen vuoksi olin päässyt unohtamaan, että Rowling on oikeastaan aika hyvä kirjailija. Hänellä on oiva kyky luoda monenlaisia ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Juuri tämä on Paikka Vapaana -romaaninkin parhaita puolia. Teksti on myös hyvin sujuvaa ja mukaansa imaisevaa. Uskon, että olisin kirjan voinut englanniksikin lukea yhtä jouhevasti. 

Mutta hauskuuden sijaan sainkin karun ja jopa hieman kriittisen kuvauksen ihmisyydestä. Pikkukylässä on edustettuna lähes koko yhteiskunta. Jokaisella hahmolla on oma taustansa ja arvomaailmansa, jonka pohjalta he tarkastelevat ja tulkitsevat samoja tapahtumia. Kirja kuvaa hyvin, miten mahdotonta on kääntää eri tavalla ajattelevan pää, sillä jo ajattelutapa on toisella ihmisellä täysin erilainen. Pystyn hyvin kuvittelemaan hahmot oikeiksi henkilöiksi ja tuntuupa sieltä jopa löytyvän henkilöhahmo, johon itsekin pystyn hieman samaistumaan. 

Paikka vapaana ei tule kuulumaan aiemmin mainittujen kirjallisten klassikoiden joukkoon, mutta hyvää luettavaa se silti on. Alkuun oli ehkä hieman haastavaa päästä henkilöhahmojen paljouden vuoksi, mutta kirja on silti todella helppolukuinen ja imaisi lopulta mukaansa. Juuri sopivaa kesälukemista siis. 

perjantai 2. elokuuta 2013

Sommaren är kort

Tänään bussille tallustaessani huomasin keltaisten lehtien vallanneen maanpintaa. Minuun iski pieni paniikki. Apua, nythän on jo elokuu! Onko kesä jo ohi? Olenko nauttinut siitä tarpeeksi?

No totuushan on se, ettei Suomen kesä ole koskaan tarpkeesi pitkä. Nauttisin mielelläni valoisista öistä, shortsi helteistä ja kauden herkuista tuplasti pidempään. Mutta syksy tulee väjäämättä, ja sen mukana moni iloinen asia, kuten opiskeluiden jatkuminen ja muutto yhteen hyvän ystäväni kanssa. 

Ja kesästä olen nauttinut juuri niin kuin siitä parhaiten nauttii: puuhastelemalla kaikkea pientä kivaa, liikaa sen lyhyydestä stressaantumatta. 










































Ja onhan tähänkin kesään mahtunut paljon kaikenlaista. Töitä olen tehnyt kahdenlaista ja sen lisäksi vielä tienannut rahaa kirppiksellä. Olen ehtinyt viettää aikaa perheeni seurassa niin mökillä kuin purjehtimassa. Kavereita olen treffannut puistossa, baareissa, kahviloissa, merenrannalla ja kahviloissa merenrannalla. 

Ja kuten yksi ärsyttävimmistä radio renkutuksista kuuluu: vielä on kesää jäljellä. 

torstai 1. elokuuta 2013

Oodi Tallinnalle

Pääsin ylin kuukauden tauon jälkeen käväisemään Tallinnassa asunnon etsintöjen merkeissä. Jo kaupungin siluetin ilmestyessä näkyviin minun valtasi tavattoman onnellinen olo. Kepein askelin kävelin pitkin Tallinnan katuja, enkä voinut kuin ihmetellä, miten hyvin tämä kaupunki on saanut minut lumoihinsa. 

En viipynyt paria päivää kauempaa, mutta Tallinna kärpänen pääsi puraisemaan pahasti. Mutta voiko minua syyttää, kun jopa surkeat kännykällä otetut räpsyt näyttävät näin hienoilta. 

Bar No.9 upea terassi


Kahvila Sinilindin tunnellmallinen ikkunasyvennys. 


Näkymä Tallinnan yli Harjumägeltä.

























Palumuuttoon ei onneksi ole enää montakaan viikkoa. Täytyy tämä jäljellä oleva aika nauttia vielä täysin rinnoin Suomesta.

Eipä tässä kirjoituksessa ollut oikein muuta pointtia kuin, että olen niin tyytyväinen elämääni ja tekemiini valintoihin. Toivottavasti tunnette samoin omasta elämästänne, missä ikinä kuljettekin.