perjantai 30. elokuuta 2013

Myyttii Tallinnan palvelukulttuurista murrettu

Yksi sitkeästi kulkeva legenda on, että Virossa saa aina huonoa palvelua. Myönnän itsekin hairahtuneeni tätä asiaa muutaman kerran valittamaan. On toki totta, että kaupan kassaneidit näyttävät välillä sitruunoita kilon mutustaneilta, mutta useissa ravintoloissa olen saanut todella hyvää palvelua. Pistin tämän erityisesti merkille toissa viikonloppuna, kun teimme asiasta ahkeraa empiiristä tutkimusta. 

Ehkä muutos on sitten tapahtunut vastikään, koska hyvää palvelua tuntuu osuvan kohdalle eniten nuorien työntekijöiden ja uudempien ravintoloiden ja kahviloiden osalta. Esimerkiksi Rotermannilla sijaitsevassa jonkin aika sitten avatussa Hetkissä, missä kävimme isäni kanssa lasillisilla muuttourakan jälkeen, palvelu oli todella ystävällistä. Vaikka istuimme ravintolan yläkerrassa, meiltä muistettiin tulla kysymään tarpeeksi usein haluaisimmekko jotain lisää. Haluan ehdottomasti käydä ravintolassa myös syömässä. 


Vaikka paljon kehuja saanen Nehin ruoka ei tehnyt minuun lähtemätöntä vaikutusta, voisin mukavien tarjoilijoiden vuoksi palata ravintolaan uudestaan. Ruokakin oli siis todellakin maukasta, mutta mielestäni hieman ylihintaista. Tarjoilijat olivat todella ystävällisiä ja oma-aloitteisen auttavaisia. Hyvän fiiliksen ravintolasta antoivat myös pöytään tuotu kokin tervehdys ja tuoreet leivät. Tässä sen taas näkee, miten paljon pienet ystävälliset eleet ja hyvä palvelu vaikuttavat ravintolakokemukseen. 





Yhdessä lempiravintoloihini kuuluvassa Nopissa niin ruoka ja palvelu pelaa loistavasti. Tässäkin paikassa tarjoilijat ovat yleensä aika nuoria, ystävällisiä ja palvelualttiita. Eikä hyvä ruoka ja ihanat tuorepuristetut mehut varsinaisesti rajoita visiittejäni, kuten näkyy



Kävin myös ensimmäistä kertaa Kohvik Spiritissä, jossa palvelu oli jälleen nopeaa ja ystävällistä. Täälläkin annokseen kuului todella herkullista leipää. Myös nauttimani punajuurikeitto oli ihan nappivalinta.

Tämän kirjoitukseni tarkoitus on siis näiden useiden konkreettisten esimerkkien avulla osoittaa, että Tallinnan ravintoloissa saa sekä mahtavaa ruokaa, että palvelua. Heitetään siis turhat ennakkoluulot romukoppaan ja annetaan tippiä näille erityisen mukaville ja taitaville asiakaspalvelijoille.

3 kommenttia:

  1. Tänään kävin Prismassa (Kristiine) ja myyjä oli todella mukava! Hymyili, tervehti, sanoi kiitos ja näkemiin ja hyvät päivänjatkot, eikä se ollut edes teennäistä. Otin kassan numeron ylös ja laitoin positiivisen palautteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Hyvät asiakaspalvelijat kuuluukin palkita! :)

      Poista