keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Apinoiden paluu

Joskus yläasteella taisin kuulla Arctic Monkeysejä ensimmäistä kertaa. Kappale oli muistaakseni Teddy Picker heidän toiselta albumiltaan ja se jysähti tajuntaani samantien. Yleensä tarvitsen aikaa haudutella uusia musiikkituttavuuksia, mutta arktisten apinoiden osalta rakkaus syttyi ensi kuuntelulla.

Tutustuttuani bändiin paremmin tulin siihen lopputulokseen, että ensimmäinen levy oli timanttia, mutta toisesta puuttui se jokin. En osaa kuvailla sitä paremmin kuin, että ensimmäisellä levy oli rosoinen, kun taas toinen levy oli hiotumpi, mutta ei hyvällä tavalla.

Kolmannen levyn Humbug kohdalla bändi sitten lähti vielä uudempaan ja hienostuneempaan suuntaan, jos niin nyt voi sanoa indie rockista. Minut tämä levy jätti kylmäksi ja kaipasin ensimmäisen levyn teinipoikien rosoista kitararämpytystä.

Kun neljäs levy Suck It And See ilmestyi, tajusin, että toinen ja kolmas levy olivatkin tarpeellisia vaiheita timantin hiomisessa täydelliseksi. Tämä on siis vain oma mielipiteeni, sillä tiedän, että joidenkin mielestä Humbug oli se joka potin räjäytti. Itse pidän neljättä levyä puolestaan bändin parhaana.

Nyt olen vihdoin kuullut pari sinkkua uudelta viidenneltä levyltä, eikä takapakkia ole ainakaan tehty. Kun olen kuullut koko levyn, osaan paremmin arvioida, miten sen kehitysakselilla sijoittaisin. Odotukset ovat kuitenkin korkealla. 

Viime levyn musiikkivideot kuvattiin Yhdysvalloissa ja pelkäsin, että jenkkilä on bändin imaissut kokonaan. Mutta, ah, mikä helpotus, kun huomasin, että Why'd You Only Call Me When You're High? -video esittelee Lontoon katuja, vaikka Alex Turnerin hiustötterö Los Angelesista muistuttaakin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti