perjantai 31. tammikuuta 2014

Kielillä puhumista

En ole koskaan ollut erityisillä kielenlahjoilla siunattu ihminen. En väitä, että olisin varsinaisesti huonokaan, mutta luulen, että hyvien arvosanojeni takana on ollut kielipäätä enemmän hikkeyteni. En ole monta kieltä edes koskaan opiskellut. Englanti ja ruotsi alkoivat ala-asteella, mutta jälkimmäisen osalta palattiin yläasteella alkeisiin. Ranskaa halusin opiskella jo yläasteelta lähtien, mutta omassa koulussani se ei ollut mahdollista. Viimein lukiossa pääsin patonkeja tilailemaan. Karu totuus kuitenkin on, että kahdessa vuodessa ei ranskan kieltä saada hallintaan, ainakaan minun taidoillani.





Paljon voi myös syyttää ihan omaa laiskuutta. Kun englannin kielellä pärjää lähes kaikkialla ja kaikkien kanssa, ei tunnu tarpeelliselta edes yrittää opiskella uutta kieltä, kun voi parantua tässä kielessä entisestään. Hassua, että kaikkea muuta opiskellessani itse opsikelu on lähes aina ollut minulle nautinto, kun taas kielten opiskelusta löydän vain hyötyarvoa. Kieliä opiskellessani enemmänkin turhaudun, kun en osaa tai uskalla ilmaista itseäni kunnolla. 

Tallinnaan muuttaessani ystäväpiirini on muuttunut melko monikansalliseksi. Monilla ystävilläni tuntuu olevan myös uskomattoman laaja kielitaito. Omat mitättömät taitoni ovat alkaneet jopa hieman nolottaa. Sen lisäksi olen tajunnut, että omien tulevaisuuden suunnitelmieni kannalta on todella tarpeellista osata useampia kieliä. 

Sain viime syksynä oikeastaan aika pehmeän paluun kielten opiskelun pariin viron alkeistunnin kautta. Suomea niin läheisesti muistuttavan kielen ääntäminen ei tuottanut vaikeuksia ja muut samankaltaisuudet tekivät kielen helposti ja rohkaisivat käyttämään kieltä myös luokkahuoneen ulkopuolella. A1 tuntien loputtua tosin olen päästänyt itseni taas laiskistumaan, mutta toivon, että keväällä alkava jatkokurssi palauttaa taas rohkeuteni.





Tällä viikolla voitin pelkoni ranskan kielen suhteen ja astuin ranskan A2 tunnille. Jos olisin ihan vapaasti saanut valita olisin palannut suosiolla A1seen eli alkeisiin, mutta kurssia ei yliopistossamme keväisin tarjota. Selvisin kuitenkin hengissä ensimmäiseltä tunnilta. Paljon pitää palautella mieleen ja ääntämiseni saa edelleen ranskalaisten korvat vuotamaan verta, mutta yllättävän paljon muistan myös kolmen vuoden takaa.

Myös ruotsin kieltäni haluaisin päästä kehittämään, mihin minulla tarjoutuisi ystäväpiirissäni hyvä tilaisuus, jos vain uskaltaisin avata suuni muulloinkin kuin muutaman rohkaisevan jälkeen. Tässäkin asiassa on lopulta aika helppo tsempata. Pitää vain muistuttaa itselleen ettei puuttellisissa kielentaidoissa ole mitään hävettävää. Itse suhtaudun aina suurella kunnioituksella ja innolla, jos joku osaa vähänkin suomea. Tosin ehkä suurin pelko uudessa kielessä on aina se, että ei yhtäkkiä ei ymmärräkkään, mitä sinulle sanotaan. Mutta järjellä ajateltuna ei tässäkkään pitäisi olla mitään noloa. Keskustelu kumppani osaa luultavasti selittää, mitä tarkoittaa yksinkertaisemminkin ja samalla oppii taas kieltä hieman lisää.

Myös englanti, jota käytän arkisin on nykyisin aika karmeaa kuultavaa, sillä olen heittänyt turhat pelot romukoppaan ja pölötän samalla vauhdilla kuin suomea puhuisin. Kuka välittää muutamasta kielioppi virheestä, kun on hyvä juttu kerrottavana. Tosin välillä voisi muutenkin hidastaa sitä puheen tahtia ja keskittyä sanomaan asiansa huolella, niin suomeksi kuin englanniksi. 

Tavoitteenani on tänä keväänä löytää iloa kielten opiskelusta ja nauttia itse matkasta kohti kielitaitoisempaa ihmistä. Yksi mahtava keino tähän on innostaa itseään esimerkiksi musiikin avulla. Vaikkei kaikkea ymmärtäisikään on erikielisten kappaleiden kuuntelu virkistävää. Tässä muutama kappale, jotka ovat olleet soittolistallani viime aikoina:

Belgialainen Stromae ei ole ehkä hyväksytty Ranskassa, mutta minulle kelpaa ranska millä tahansa aksentilla. 



Veronica Maggio saa ruotsin kuulostamaan erityisen suloiselta.



 Vaiko Eplikin luulisi melkein laulavan suomea, mutta ei kuitenkaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti