lauantai 24. toukokuuta 2014

Kesähipin toppituunaus


Viimein alkoi minullakin kesäloma, joka alkoikin aivan mahtavalla ilmalla. Vielä on vähän kesä suunnitelmat avoinna, mutta turhaa stressiä en jaksa ottaa, kun aurinko lämmittää niin mukavasti.

On ihanaa päästä käyttämään myös kaikkia ihania liehuvia ja rentoja kesävaatteita. Kesäisin kaikki rento ja boheemi alkavat minua aivan erityisesti viehättämään. Talvitakin altaa kuoriutuu kesähippi.

Erityisesti hapsut tuntuvat olevat nyt kova juttu. Jopa niin paljon, että rupesin paitojani saksimaan.



 photo raiteilla_zpsfa6cb6dc.jpg




Kun yhden ikivanhan toppini alareuna alkoi täyttyä reistä, päätin pidentää sen elinikää pienellä tuunausoperaatiolla. Leikkasin ensin vain alareunan hapsuiksi, mutta sitten löysin Pinterestistä ohjeita tuollaiseen ristikko viritelmään. Esimerkiksi täältä löytyy ohje. Hyvin helppo ja yksinkertainen tapa antaa vanhalle paidalle uusi elämä. 


En kovin innokaasti käytä rahojani uusiin vaatteisiin, vaan koitan löytää piristystä vaatekaappini jo sen sisällöstä tai kirppareilta. Viime aikoina olenkin saksinut paitojani varsin innokkaasti. Ja eiköhän muutkin kuin vaatteiden tuhoamiseen liittyvät tuunaukset ala taas innostaa, kun pääsen käsiksi ompelukoneeseeni. 


Onkos kellään mitään muita kivoja vaatteiden tuunausvinkkejä?

2 kommenttia:

  1. Blogisi on monipuolinen: otat ulkomaailmasta vastaan sekä hapsuja että sodan merkitystä. Ja paljon muutakin aiemmista postauksista päätellen. Melkoiset ainekset tulevaan. Onnea! Ajattelee vanha vantaalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, todella mukava kommentti! Enpä tullut ajatelleeksi, miten jyrkkä kontrasti tosiaan noiden kahden viimeisimmän kirjoituksen väliltä löytyy. :D Mutta tämän blogin idea onkin, että voin kirjoitella vapaasti kaikesta itseäni kiinnostavasta :)

      Poista