torstai 31. heinäkuuta 2014

Kirpputoreja Tallinnassa

Huomasin tuossa tilastoja tuijotellessa, että blogiini on eksynyt paljon lukijoita "kirpparit Tallinna" hakusanan kautta. Mikäs siinä, itse rääsyjen keräilijänä ja penninvenyttäjänä (ainakin vaatteiden suhteen) levitän mielusti kirpputorien ilosanomaa. Ajattelin vielä selkeyden vuoksi kerrata hieman omia kirppis kokemuksiani Tallinnassa. 





Tallinnassa kirpputori kulttuuri on vasta heräilemässä, joten kysymyksessä ei ole mikään kirppisharakan unelmakohde. Etsivä kuitenkin löytää kaupungista hyvän kirppiksen, jos toisenkin.

Omasta mielestäni paras on Telliskivi kirbuturg. Tämä perinteinen pöytäkirppis on pystyssä vain lauantaisin, mutta olen aina tehnyt sieltä hyviä löytöjä, sillä tavarat ovat usein aika uusia ja nuorekkaita ja hyvän hintaisia, tietenkin myyjistä riippuen. Varsinkin kesäisin, kun kirppis levittäytyy ulos on pöytiä ja täten myös löytöjä paljon. Kirppikselle pääsee kätevästi joko ihan kävellen tai 1 ja 2 ratikoilla Kopli suuntaan.

Jos lauantaiaamut eivät ole sinulle soveliasta aikaa, löytyy Tallinnasta jonkun verran myös kierrätyskeskus periaatteella toimivia kirppareita. Keskustassa on on useampikin Humana, jotka vastaavat Suomen Uffia. Itse en näitä kuitenkaan suosi, sillä valikoima ei ole mielestäni kovin kummoinen ja hinnat aika korkeita. Toisaalta meneväthän varat hyväntekeväisyyteen, joten roposien sinne syyntäämisestä ei tarvitse tuntea niin huonoa omatuntoa. 

Sen sijaan keskustan ulkopuolelta löytyvä Paavli Kaltsukas on varsin edullinen. Löytöjä en täältä ole tosin tehnyt niin huimasti, mutta vaatteita ja kenkiä on kirppiksellä paljon, joten eiköhän sieltä ahkerasti rekkejä penkoava aina jotain löydä. Paikalle pääsee ratikoilla 1 ja 2, jotka köröttelevät Koplin suuntaan. Pysäkki on Angerja lähellä kivaa Kamahouse ravintolaa. 

Keskussa olen kokeillut myös Narva maantella sijaitsevaa Riidepuuta, jossa vaatteet ovat valikoidumpia kuin Paavli Kaltsukassa tai Humanassa. Tämä on varmaankin syynä siihen, että ainakin oman kokemukseni mukaan myös hinnat ovat usein hitusen liian korkeita. Kokeilemisen arvoinen kohde kuitenkin ja uskoakseni parempi vaihtoehto keskustassa liikkuville kuin Humana. 

Itsepalvelukirpputoreihin en ole oikein Tallinnassa törmännyt, mutta Facebookin kautta bongasin erään ilmeisesti aika uuden kirppiksen nimeltä POP kirbuturg. Itse en ole paikkaa vielä ehtinyt testata, mutta Facebook kuvien ja puskaradion uutisten perusteella paikka vaikuttaa ainakin lupaavalta.

Vinatge puodit ovat sitten aivan tarina erikseen, joihin olisi myös kiinnostava perehtyä hieman paremmin. Aika kallis, mutta todella viehättä Fankadelik löytyy ainakin helposti vanhastakaupungista.

Siinä oli minun vinkkini Tallinnan kirppareihin. Huonekaluja en ole tarvinnut, joten niitä myyviä kirppareita en ikävä kyllä osaa neuvoa. Paavli Kaltsukasta tosin löytyy joitain pienempiä ja suurempia kodintarvikkeita. 

Onko lukijoilla lisää hyviä kirppisvinkkejä Tallinnaan? 


keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Ilmiö nimeltä valo



Suomalaiset sitten rakastavat mökkeilyä ja luontoa. Mikä on ihan hyvä asia ottaen huomioon, että maamme on suurimmaksi osaksi metsää ja pusikkoa.  Vaikka kuulunkin pehmojen city-ihmisten sukupolveen, olen kyllä viettänyt metsissä ja merellä varsin paljon elämästäni, ja muodostanut monen muun  suomalaisen tapaan lämpimän suhteen luontoon. 

Nuorempana perheemme purjehdusreissuilla harrastin merilintujen valokuvaamista ja tunnistamista. Valokuvaus onkin oiva tapa ihmetellä ja ihailla maaemon ihmeitä uusista näkökulmista. Viime mökkireissulla keskityin lintujen sijasta valoon. Valo, valokuvauksen keskeisin tekijä, on luonnossa hyvin vaihteleva. Se voi olla oikukas tai antelias, mutta parhaimillaan ollessaan se voittaa minkä tahansa studiovalaistuksen kevyesti. 























Etenkin täällä pimeässä pohjoisessa kesän valoa osaa arvostaa, vaikka yöunet jäisivätkin vähän lyhyemmiksi. Kuka edes haluaa nukkua, kun voi sen sijaan istua rantakalliolla ihastelemassa vaaleanpunaista taivasta. 


maanantai 28. heinäkuuta 2014

Jalat sannassa, vaan ei Hangossa


Muut suuntaavat kesäisin Hankoon ja niin minäkin ennen. Sattuneesta syystä lomamatkani ovat vienet minut nyt jopa Hankoa etelämmäksi. Löytyy niitä hiekkarantoja Tallinnastakin. Päätin eräänä toimeettomampana aamupäivänä pakata evässalaatin reppuun, ottaa kameran kouraan ja käppäillä rantatietä pitkin Pirita rannalle. 


























Pääsehän rannalle toki bussillakin, mutta kävelymatkan varrella voi ihmetellä muita ihmisiä ja kummallista neuvostoaikaista arkkitehtuuria. Enkä ollutkaan ainoa ihminen, jonka helteet olivat ulos houkutelleet. Auringonpalvojat olivat levittäytyneet tasaisesti koko viiden kilometrin matkalle. Puhun aina, miten ihanaa on, kun kesäisin pohjoiset kansatkin aktiivistuvat ja ryömivät ulos luolistaan, joita myös kodeiksi kutsutaa. En tosin tiedä miten aktiivista touhua rannalla lötköttäminen on, mutta ainakaan ei istuta neljän seinän sisällä. 

Pirita ranta on mielestäni kaunis, vaikka yllätyksekseni pidin jotenkin enemmän Põhja-Tallinnan Stroomi rannasta. Molemmat ovat kuitenkin kivoja kohteita, jos halua "etelänmatkallaan" rannalle. 

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Mitä on tullut luettua






Vuoden alussa päätin pitäväni listaa kaikista lukemistani kirjoista selvittääkseni kuinka monta kirjaa luen vuodessa. Sanomattakin selvää, ettei tämä muiden uudenvuoden päätösten tapaan ole pitänyt.

Kirjoja olen siis taas lukenut sen verran, etten ole varma kuinka monta, vaikka tv-sarjat ovat ikäväkseni haukanneet leijonanosan ennen lukemiseen käyttäneestäni ajasta. Olen silti ollut tyytyväinen, että toinen tavoitteeni käydä läpi kirjallisuuden klassikoita ei ole täysin kokoon kuollut kiitos vanhempieni valtavan kirjavaraston. 

En kuitenkaan aio upota kirjallisuuden menneisyyteen täysin, joten lukulistallani on ollut jotain hieman uudempiakin teoksia. En muista olenko joistakin näistä tarinoinut jotain jo aikaisemmin, mutta ainakaan kunnollista kirja-postausta en ole kirjoitellut vähään aikaan.





Gillian Flynn - Kiltti tyttö

Tämä kirja oli niin jännittävä, että muistan ahmineeni sen aikamoisella vauhdilla. En yleensä välitä erityisemmin dekkareista, mutta Flynn oli onnistunut tuomaan genreen raikkaan tuulahduksen. Vai pitäisikö sanoa karmivan, sillä sellainen tämä romaani todella oli. Lukija ei tiedä, kumpaa kertojaa uskoa, kun molemmat ovat yhtä epäluotettavia. Kirja on myös aika karu kuvaus parisuhteesta ja isäni varoittelikin siitä (pelkää kai minun vannovan sinkkuuden nimeen kirjan luettuani). No onhan kirjan parisuhde aika karu, mutta en nyt maailmankuvaani muuttaisi yhden fiktiivisen kirjan pohjalta. 


Yann Martel - Piin elämä

Elokuvaa en ole nähnyt, joten en sitä osaa kommentoida. Kirja kuitenkin oli yllättävän vetävä siihen nähden, että miljööseen kuului pelkkä lautta ja henkilöitä oli vain kaksi, poika ja tiikeri. Tarina oli todella mielenkiintoinen ja kuten näissä tapauksissa aina pää alkaa pohtia mahdollista omaa toimintaa samassa tilanteessa. Myös kysymys ihmismoraalin kestosta alkeellisissa oloissa jäi mieleeni pitkäksi aikaa. Loppuratkaisua en aio paljastaa, mutta muutama sana siitäkin. Loppu oli aikamoinen järkytys, mutta pidin kirjailijan ratkaisusta, sillä se toi tarinaan lisää syvyyttä. 






Khaled Hosseini - Ja vuoret kaikuivat

Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa on yksi lempikirjoistani. Tämäkin kirja sijoittui pääosin Afganistaniin ja käsitteli maan ihmisten surullisia kohtaloita. Tämäkin teos oli vaikuttava ja Hosseinilla on taitoa kirjoittaa ihmisistä muutosten keskellä. Sanoisin kuitenkin, että tämän kirjan kompastuskivi oli liian moni päähenkilö. Lukijana minun oli hieman vaikea pitää mielenkiintoa yllä, kun päähenkilö vaihtui lähes joka kappaleessa. Silti romaanin punainen lanka pysyi selkeänä ja tarinat soljuivat kauniisti yhteen nivoutuen. 


Kjell Westö - Kangastus 38

Tämän kirjan luin jo talvella, joten mielikuvani eivät ole kovin tuoreat. Muistan kuitenkin uppotuneena tähän kirjaan todella. Westö osaa kirjoittaa todella taidokkaasti ja käsittelee mielenkiintoisesti Suomen sisällissodan nykyisin onneksi unohtuneita traumoja. Pidin todella tästä kirjasta, vaikka loppuratkaisu olikin helposti arvattava. Kyseessä ei ehkä ole kirjailijan paras teos, mutta silti taattua Westö laatua. 


Siinäpä siis muutama kirjasuositus, jonka julkaisu pääsi hieman venähtämään. Onneksi romaanit eivät vanhene koskaan. 


perjantai 25. heinäkuuta 2014

Vuoden paras päähänpisto: festareille Latviaan






Vaihtovuosi suunnitelmieni takia ajattelin viettää kesää hieman rauhallisemmissa merkeissä mökkiä ja Tallinnaa pidemmälle matkustamatta. Muiden hihkuessa Ruisrockista sekä muista festareista ja konserteista, tajusin kuitenkin kaipaavani keikoilla käyntiä ja festareita valtavasti. Ruisrockissakin kävin neljänä vuonna putkeen, kunnes viimevuonna katkaisin perinteen. Tallinnassakaan eivät suosikki artistini ole oikein vierailleet. 

Onneksi ihanan spontaani ystäväni Annina innostui heti, kun vihjasin, että minua kiinnostaisi lähteä Latviaan katsastamaan Baltian suurin musiikkifestivaali Positivus. Kyytikin ilmestyi lähes pyytämättä, kun laulujuhlilla kaveriemme kaverit tarjosivat meille kyytä Pärnusta eteenpäin. Lopulta meille kuitenkin tarjoutui kyyti ihan Tallinnasta lähtien toisessa autossa. Jälleen olivat suomi-tytöt ihmeissään kaikesta ystävällisyydestä ja avusta.







Kyydillä kulkeminen tarkoitti, että meidän piti hieman joustaa omista toiveistamme ja mennä kuskimme aikataulun mukaan. Siksipä pääsimme perjantaina lähtemään aika myöhään ja menetimme suurimman osan illan keikoista. Aluksi hieman harmitti, mutta pysähdys Pärnussa Viron parhaassa pizzeriassa Steffanissa piristi kummasti mieltä. 

Tämä pizzeria on aivan uskomattoman kuuluisa Virossa ja olimmekin molemmat pitkään toivoneet pääsevämme sen pizzoja maistamaan. Kyse ei ehkä ollut mistään aidosta italialaisesta lätystä, mutta ai että pizza maistui hyvältä  katukiveyksellä sitä nälkäiseen masuun hotkiessa.  






Festari sijaitsee Salacgrivassa, joka on todella lähellä Viron ja Latvian rajaa, joten matka ei lopulta kestänyt kauan. Ilta oli kuitenkin alkanut jo pimentyä, joten meille tuli hieman kiire löytää tyhjä paikka teltalle ja saada se vielä oikeinpäin pystyyn. Onneksi latvialaisista löytyy vielä ritarillisuutta ja saimme apua muutamalta ohi kulkevalta veijarilta. Tosin miesten tapaan apua tarjottiin vasta, kun teltta oli lähes pystyssä. No eipä siinä mitään, ehdimme vielä muutamalle keikalle pomppimaan ja auringonlaskua rannalle ihastelemaan ennen kuin ahtauduimme telttaan unille. 













Seuraava päivä heräsikin lähes tukalan kuumana, minkä seurauksena suihkuun oli yli tunnin jono. No mikäs siinä jonossa seisoskellessa, kun aurinko lämmitti ja viereisestä kojusta kävin ostamassa jäälaten.  Kauan ei suihkukaan virkistänyt, joten suuntasimme pian festarialueelle ja sieltä ruokakojujen kautta piknikille rantaan. 








Positivuksessa ehkä parasta itse esiintyjien jälkeen oli ihana pehmeä hiekkainen uimaranta. Loputtomiin jatkuvaa ulappaa tuijotellessa oli ihanaa painaa varpaat hiekaan ja nauttia auringosta. Myös virkistävä pulahdus tuli tehtyä. Koko päivää emme voineet rannalla viettää, vaikka vaikea sieltä oli poistua. Lähdimme kuitenkin herkistelemään Daughterin ballaadien tahtiin.










Meille päivän pääesiintyjä oli Ellie Goulding, joka villitsi meidät tanssimaan viimeistä päivää. Aivan mahtava show. Nautimme vielä muutamista konserteista, kunnes siirryimme rentoutumaan riippumattopuistoon, muiden fanittaessa Kraftwerkkia. 









Ennen lähtöämme olin ehkä hitusen huolissani, miten Annina viihtyisi festareilla. Onhan mudassa möyriminen ja teltassa nukkuminen aika erikoinen lomailutapa. Mutta olisihan minun pitänyt arvata, että tämä tyttö olisi ihan parasta festariseuraa. Nauroimme ja hulluttelimme ainakin kuukauden tarpeiksi ja epäonnistumisetkin otimme positivus tyyliin myönteisellä asenteella. Viimeistään viimeisenä päivänä taivaan revetessä sateeseen ja Anninan tepastellessa tyytyväisenä Hai-saappaissaan, en epäillyt enää yhtään hänen festarikestävyyttään. 










Sen verran pisarat kuitenkin ärsyttivät, että päätin tehdä pienen aurinkotanssin hätyyttääkseni sadepilvet pois. Taisi tehota, sillä loppu päivä olikin enimmäkseen aurinkoista. Mutalammikot olivat ehtineet jo ilmestyä eripuolille festivaalialuetta, mutta eipä se iloista festarikansaa haitannut. Jopa ihastuttava MØ hyppäsi keikallaan faniensa sekaan mutaan tanssimaan. 






Illan viimeinen esiintyjä, jonka ehdimme nähdä ennen lähtöä takaisin Tallinnaan, oli ehdottomasti kaikista odotetuin. Bastillea kuuntelin jo syksyllä, mutta en ollut silloin vielä varma miten pitkä rakkaussuhde olisi kyseessä. No nyt uskon, että tämä bändi on soittolistoillani jäädäkseen. Bastille veti niin upean keikan, että keulamiehen Danin kohtalokkaat lyriikat väreilevät ihollani edelleen. Uskomatonta miten musiikki voikaan vaikuttaa niin voimakkaasti. 








Olisin voinut jäädä seuraamaan vielä muitakin esityksiä, mutta kyytimme lähti takaisin kohti pohjoista. Ehkä näin olikin parempi, sillä saapuessamme myöhään yöllä Anninalle, en olisi voinut olla enää yhtään kiitollisempi vesivessasta, suihkusta ja pehmeästä patjasta. 

Olimme molemmat niin käsittömän onnellisia, että tälle pikku seikkailulle lähdimme. Positivus nimensä mukaan yllätti positiivisesti. Festivaali oli hyvin järjestetty ja todella kauniisti ja tyylikkäästi koristeltu. Festivaalialueella hehkuvat valot loivat lähes taianomaisen tunnelman. Myös ruoka yllätti iloisesti, sillä tarjolla ei ollut pelkkää makkaraperunaa. Kojuja oli monenlaisia ja perinteisten festariherkkujen lisäksi niistä myytiin myös esimerkiksi luomupastaa sekä tuoreita kasviksia ja hedelmiä. 

Kokonaisuudessaan tämä festivaali tuli todella edulliseksi. Kolmen päivän festivaali ja telttapaikka lippu oli yhteensä 63 euroa. Ruoka-annoksen sai noin viidellä eurolla. Eniten ärsytti maksaa 4 euroa suihkusta, mutta eipä sekään vararikkoon vienyt. Myös liikkuminen Tallinna-Salacgriva välillä tuli kimppakyydillä edulliseksi. Uskon todella, että Latvia suosio kasvaa suomalaistenkin keskuudessa. Varmasti tulevaisuudessa useampikin suomalainen löytää itsensä Positivuksen valojen alta. 



tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kohvit ja kahvit



Kesän aikana on ehtinyt kertyä kaikkia kivoja omia ja kavereiden kuvia kahveista ja kohveista sekä viineistä ja veineistä molemmin puolin lahtea. Sääli ne olisi jättää unohduksiin tietokoneen kansioiden syövereihin. Vaikka nytkin sosiaalinen media tulvii koirien, lounassalaattien ja kahvikuppien kuvista, olen silti edelleen arjen hetkienkin dokumentoinnin kannalla.






Heinäkuun alussa tekemäni retki Tallinnaan piteni hieman odotettua pidemmäksi, kun norjalainen ystäväni Linn ilmoitti saapuvansa Tallinaan seuraavana päivänä sunnitellusta lähdöstäni. Samalla sain myös aikaa tehdä kävely- ja jätskiretken Pirittaan, treffata tekstiilikaksostani Sallaa ja opiskelukaveriani Juliaa. Ja tietenkin hölmöillä Anninan kanssa, joka kiltisti tarjoaa minulle aina yöpymispaikan ollessani koditon Tallinnassa. 






Suunnittelimme hellepäissämme Millan ja Annikin kanssa lauantain illanviettoa rannalla koko viikon. Miten sitten sattuikaan, että viikonlopuksi keli muuttuikin koleaksi ja tuuliseksi. Reippaina suomalaisina naisina suuntasimme joka tapauksessa rantaan viinejämme nauttimaan. Yhdet lasilliset jaksoimme tuulen tuivertaessa nauttia, mutta siten oli siirryttävä tuulensuojaan takapihallemme. Pohjois-Euroopan säästä voi olla monta mieltä, mutta sisua se ainakin kasvattaa. 






Tallinnassa käyn vähän liiankin usein kahviloissa ja ravintoloissa, kun hinnat eivät aiheuta sydänkohtausta kuten Suomessa. Ehkä siis lomailu Suomessa onkin ollut hyvä juttu, sillä ravintola hyppelyn sijaan harrastuksiini on kuulunut kuntosali ja pyöräily. Tyylikkäästi bändipaidassa ja vesimeloninmallinen kypärä päässä tietenkin. 


Kesä on jälleen mennyt hurjaa vauhtia. Aloinpa jo vähän havaita kesästressin oireita, joihin kuuluu huoli siitä, ettei ole kesällä lopulta tehnyt oikein mitään. Onneksi nämä kuvat ja muut muistot todistavat muuta. Ja vielä on edessä varmasti kaikenlaista hauskaa. Eikä se syksynkään tulo niin kauhistuta, kun edessä on lukuvuosi Alankomaissa. 




keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Rentoilu terde Tallinnassa


Ruoka on minusta aina hyvä idea. Niinpä en vastustellut, kun viime Tallinnan reissullani Annina julisti saaneensa "maailman parhaan idean" eli mennä nauttimaan lounas Bollywood-ravintolan terassille. 

Bollywoodhan sijaitsee vanhassakaupungissa, mutta terassinsa se on pystyttänyt Rotermannille. Usein olenkin tämän rennon näköisen terassin säkkituoleja katsonut kaivaten.

















Tallinnan hintatasoon nähden nämä intialaiset paneer-juusto annokset olivat aika kalliit, mutta älyttömän mukavasta rentoilu terassista maksoi mielellään. Aurinko porotti kuumana, kun löhöilimme säkkituoleissa laulujuhlien paraatia telkkarista seuraten. Plussaa sai Bollywood myös ilmaisista vesikannuista, sillä monessa ravintolassa tarjotaan vain maksullista pullovettä, mikä minua aina kismittää.

Terde oli niin mukava (ja me niin väsähtäneitä), että vietimme säkkituoleihin rojahtaneina useammankin tunnin. Tuulelta suojaisalla terasilla oli myös hyvä kerätä D-vitamiinia talven varalle. 

Yliopistoni säkkituoleja paljon kuluttaneena ja Bollywoodin terassiin ihastuneena, olen entistä varmempi, että säkkituolit tulevat kuulumaan sisustukseeni joskus vakinaisen osoitteen hankkiessani. Sieltä sitten pitää tulla ylös nostamaan minua, jos ei muutamaan viikkoon mitään kuulu.  



maanantai 14. heinäkuuta 2014

Laulujuhlissa



Kuva: Annina

Viimein jatkoa laulujuhla tarinaan.  Kyseessä oli kaksipäiväinen tapahtuma ja olimmekin menossa mukana sekä lauantaina, että sunnuntaina.

Lauantain tapahtumat alkoivat valtavan pitkällä kuorojen ja tanssiryhmien paraatilla kohti laululavaa. Kuorojen jono oli niin loputon, että tien ylittäminen Viru keskukseen loi hieman haasteita. Liikenne oli kokonaan keskeytetty näiltä vilkkaimmilta kaduilta, mutta ketään se ei varmaan haitannut. Ainakaan siinä vaiheessa, kun suloiset "tantsujalad" ja muut lapsiryhmät marssivat ohi. 





Kahdeksan aikaan joukkomme suuntasi kulkunsa vihdoin itse laululavalle. Vaikka osasin odottaa väentungosta oli täysi lava ja mäki silti todella vaikuttava näky. Väentungoksen takia puhelinyhteys ei pelittänyt, joten emme heti saaneet yhteyttä kaikkiin ystäviimme. Aluksi istuimmekin melko lähellä lavaa, joka sopi hyvin alkuseremonian ihasteluun. 










Olympiakisojen tapaan seremonioihin kuului tulen sytyttäminen torniin. Samalla taivas täyttyi kirkkaista taivaisiin leijailevista ilmapalloista. Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves piti avajaispuheensa, jonka jälkeen esitykset todella alkoivat. 






Auringon vaipuessa laululavan taakse kiipesimme kukkulaa ylös ystäviemme seuraksi. Heidän paikaltaan avautui aivan upeat näkymät paljastaen Tallinnan kauniin siluetin auringonlaskua vasten. Saimme tosin seuraksemme myös hämähäkkejä ja hiiriä, joten kuorojen kauniin laulannan joukkoon sekoittui muutama kiljaisu. 

Osasimme me tosin pitää muutakin ääntä kuin kiljuntakerhoa. Yhteislauluihin sanat löytyivät kännykästä ja pystyin lauluihin osallistumaan suomalaisella aksentillanikin. Lempilaulukseni muodostui Koit, jossa oli ihanaa vapauden voimaa ja kaunis Sind surmani. Vielä herkemmäksi kokemus muuttui, kun lavalle syttyivät valot ja yleisö yhtyi valomereen kännyköillään.  









Päivän esitykset loppuivat joskus kymmenen jälkeen ja katsojat valtasivatkin pian kadut ja autotiet vaelluksellaan keskustaan. Kävimme mekin yksillä viineillä, mutta pian päädyimme petiin, sillä seuraavana päivänä edessä oli vielä pidempi päivä. 


Sunnuntaina laulujuhlat kestivät yli kuusi tuntia, joten minä ja Annina suuntasimme sinne hieman muita myöhemmin omaa kestävyyttämme ajatellen.  Kuumuus oli tervetullut, mutta sai hien valumaan pitkin kasvoja. Varsinkin auringon porottaessa suoraan mäkeen saimme levitellä aurinkorasvaa ja juoda vettä ahkerasti. 




Kuva: Annina





Edellisen päivän jälkeen oli vaikea uskoa, että yhtää enempää jengiä voisi laululavan ympäristöön mahduttaa. Silti tuntui, että seuraavana päivänä oli paikalla kaksinverroin porukkaa. Uskoimme, että ystäviemme löytäminen olisi mahdotonta, mutta yllättäen suunniteltujen kohtaamisten lisäksi törmäsimme myös muihin tuttuihin. 

Esitysten puolesta pidin lauantain yhteislauluista hieman enemmän, mutta olivat sunnuntain kuoroesityksetkin upeita. Ja vaikka esitysaika oli pitkää, hujahti aika nopeasti ohi.








Ja jälleen esitysten loputtua ihmiset valtasivat maantiet. Suomessa tämäkin olisi varmaan järjestetty liikenettä ohjaavien poliisien tehokkuudella. Vaikka minua hieman säälitti autoissaan ikuisuuden teiden vapautumista odottavat ajajat, oli tämä kansanvaelluksen tunnelma lumoava. Hauskemmaksi meno vielä muuttui, kun vieressämme kulkevat teinipojat päättivät ilahduttaa vaeltajia aloittamalla aaltoliikkeen Narva maanteella. 

Vaikka hieman auringossa istumien uuvutti, ei iltani loppunut siihen. Ystäväni Kelli täytti vuosia, joten lähdimme häntä juhlistamaan Linnahallin päälle, josta avautui todella kauniis maisema auringonlaskuun. Niinpä innostuimme taas kuvailemaan hieman. Kiitos tästäkin kuvasta menee Anninalle. 




Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut, että matkustaisiin Viroon viikonlopuksi kuorolaulujuhliin. Mutta ehkäpä elämässä juuri nämä yllättävät ja oudot asiavat ovat niitä parhaita. Ainakin uskon tämän viikonlopun pysyvän mielessäni vielä pitkään.