maanantai 28. heinäkuuta 2014

Jalat sannassa, vaan ei Hangossa


Muut suuntaavat kesäisin Hankoon ja niin minäkin ennen. Sattuneesta syystä lomamatkani ovat vienet minut nyt jopa Hankoa etelämmäksi. Löytyy niitä hiekkarantoja Tallinnastakin. Päätin eräänä toimeettomampana aamupäivänä pakata evässalaatin reppuun, ottaa kameran kouraan ja käppäillä rantatietä pitkin Pirita rannalle. 


























Pääsehän rannalle toki bussillakin, mutta kävelymatkan varrella voi ihmetellä muita ihmisiä ja kummallista neuvostoaikaista arkkitehtuuria. Enkä ollutkaan ainoa ihminen, jonka helteet olivat ulos houkutelleet. Auringonpalvojat olivat levittäytyneet tasaisesti koko viiden kilometrin matkalle. Puhun aina, miten ihanaa on, kun kesäisin pohjoiset kansatkin aktiivistuvat ja ryömivät ulos luolistaan, joita myös kodeiksi kutsutaa. En tosin tiedä miten aktiivista touhua rannalla lötköttäminen on, mutta ainakaan ei istuta neljän seinän sisällä. 

Pirita ranta on mielestäni kaunis, vaikka yllätyksekseni pidin jotenkin enemmän Põhja-Tallinnan Stroomi rannasta. Molemmat ovat kuitenkin kivoja kohteita, jos halua "etelänmatkallaan" rannalle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti