maanantai 14. heinäkuuta 2014

Laulujuhlissa



Kuva: Annina

Viimein jatkoa laulujuhla tarinaan.  Kyseessä oli kaksipäiväinen tapahtuma ja olimmekin menossa mukana sekä lauantaina, että sunnuntaina.

Lauantain tapahtumat alkoivat valtavan pitkällä kuorojen ja tanssiryhmien paraatilla kohti laululavaa. Kuorojen jono oli niin loputon, että tien ylittäminen Viru keskukseen loi hieman haasteita. Liikenne oli kokonaan keskeytetty näiltä vilkkaimmilta kaduilta, mutta ketään se ei varmaan haitannut. Ainakaan siinä vaiheessa, kun suloiset "tantsujalad" ja muut lapsiryhmät marssivat ohi. 





Kahdeksan aikaan joukkomme suuntasi kulkunsa vihdoin itse laululavalle. Vaikka osasin odottaa väentungosta oli täysi lava ja mäki silti todella vaikuttava näky. Väentungoksen takia puhelinyhteys ei pelittänyt, joten emme heti saaneet yhteyttä kaikkiin ystäviimme. Aluksi istuimmekin melko lähellä lavaa, joka sopi hyvin alkuseremonian ihasteluun. 










Olympiakisojen tapaan seremonioihin kuului tulen sytyttäminen torniin. Samalla taivas täyttyi kirkkaista taivaisiin leijailevista ilmapalloista. Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves piti avajaispuheensa, jonka jälkeen esitykset todella alkoivat. 






Auringon vaipuessa laululavan taakse kiipesimme kukkulaa ylös ystäviemme seuraksi. Heidän paikaltaan avautui aivan upeat näkymät paljastaen Tallinnan kauniin siluetin auringonlaskua vasten. Saimme tosin seuraksemme myös hämähäkkejä ja hiiriä, joten kuorojen kauniin laulannan joukkoon sekoittui muutama kiljaisu. 

Osasimme me tosin pitää muutakin ääntä kuin kiljuntakerhoa. Yhteislauluihin sanat löytyivät kännykästä ja pystyin lauluihin osallistumaan suomalaisella aksentillanikin. Lempilaulukseni muodostui Koit, jossa oli ihanaa vapauden voimaa ja kaunis Sind surmani. Vielä herkemmäksi kokemus muuttui, kun lavalle syttyivät valot ja yleisö yhtyi valomereen kännyköillään.  









Päivän esitykset loppuivat joskus kymmenen jälkeen ja katsojat valtasivatkin pian kadut ja autotiet vaelluksellaan keskustaan. Kävimme mekin yksillä viineillä, mutta pian päädyimme petiin, sillä seuraavana päivänä edessä oli vielä pidempi päivä. 


Sunnuntaina laulujuhlat kestivät yli kuusi tuntia, joten minä ja Annina suuntasimme sinne hieman muita myöhemmin omaa kestävyyttämme ajatellen.  Kuumuus oli tervetullut, mutta sai hien valumaan pitkin kasvoja. Varsinkin auringon porottaessa suoraan mäkeen saimme levitellä aurinkorasvaa ja juoda vettä ahkerasti. 




Kuva: Annina





Edellisen päivän jälkeen oli vaikea uskoa, että yhtää enempää jengiä voisi laululavan ympäristöön mahduttaa. Silti tuntui, että seuraavana päivänä oli paikalla kaksinverroin porukkaa. Uskoimme, että ystäviemme löytäminen olisi mahdotonta, mutta yllättäen suunniteltujen kohtaamisten lisäksi törmäsimme myös muihin tuttuihin. 

Esitysten puolesta pidin lauantain yhteislauluista hieman enemmän, mutta olivat sunnuntain kuoroesityksetkin upeita. Ja vaikka esitysaika oli pitkää, hujahti aika nopeasti ohi.








Ja jälleen esitysten loputtua ihmiset valtasivat maantiet. Suomessa tämäkin olisi varmaan järjestetty liikenettä ohjaavien poliisien tehokkuudella. Vaikka minua hieman säälitti autoissaan ikuisuuden teiden vapautumista odottavat ajajat, oli tämä kansanvaelluksen tunnelma lumoava. Hauskemmaksi meno vielä muuttui, kun vieressämme kulkevat teinipojat päättivät ilahduttaa vaeltajia aloittamalla aaltoliikkeen Narva maanteella. 

Vaikka hieman auringossa istumien uuvutti, ei iltani loppunut siihen. Ystäväni Kelli täytti vuosia, joten lähdimme häntä juhlistamaan Linnahallin päälle, josta avautui todella kauniis maisema auringonlaskuun. Niinpä innostuimme taas kuvailemaan hieman. Kiitos tästäkin kuvasta menee Anninalle. 




Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut, että matkustaisiin Viroon viikonlopuksi kuorolaulujuhliin. Mutta ehkäpä elämässä juuri nämä yllättävät ja oudot asiavat ovat niitä parhaita. Ainakin uskon tämän viikonlopun pysyvän mielessäni vielä pitkään.


2 kommenttia: